Myyjäksi tapahtumiin

Tallipihalla järjestetään pitkin vuotta erilaisia tapahtumia, joihin voi tulla sopimuksen mukaan myymään omia tuotteitaan. Seuraa Tapahtumat-sivuamme, jota päivitämme pitkin vuotta. Sinun ei välttämättä pidä olla rekisteröity yrittäjä tullessasi tapahtumaan myymään ellei toisin ole ilmoitettu, mutta toivomme, että huomioit tuotteissasi, pakkauksissa, esillepanossa ja erityisesti hinnoittelussa ne hyvät periaatteet, jotka tukevat yleisesti kädentaitajien kannattavaa liiketoimintaa. Tapahtumasivuilta saat myös muuta ajankohtaista tietoa ohjelmastamme. Liity myös Tallipihan FB tykkääjiin, niin saat ajankohtaista tietoa tapahtumien kulusta. 

Tapahtumien myyntipaikat on ensisijaisesti tarkoitettu kädentaitajille. Jos olet epävarma jonkin tuotteen sopivuudesta, varmistu siitä ennen myyntipäivän alkua. Elintarvikkeiden myynnistä sovitaan aina erikseen ja niiden myynnissä tulee noudattaa vallitsevaa lainsäädäntöä. Satunnainen myynti ei vaadi erillistä lupailmoitusta viranomaisilta, mutta lain vaativat vähimmäismerkinnät tulee olla pakkauksissa. Elintarvikkeiden tulee olla aina pakattuja. Jokainen paikan ottanut sitoutuu pitämään myyntipaikan avoimena koko tapahtuman ajan.

Myyntipaikkoja ympäri vuoden:

  1. Kioskit: luukullinen tai avokioski (koko 240x180). Kioskit on sähköistettyjä, luukullinen kioski on suljettava ja lämmittimellä varustettu. Avokioskeissa lukittava penkki tavaran säilytykseen. Lisävarusteena jokaisessa kioskissa on 2 kpl pukkijaloilla olevia pöytiä, koko 75x100 sekä takaseinällä hyllyjä. Pöytäliinat tuodaan aina itseltä. Lisäspottivalot voivat olla tarpeen, ota tällöin mukaasi maadoitettu jatkojohto. Yleisvalo löytyy kioskeista, ks. kuvat alla. Naulojen tms. lyöminen ehdottomasti kielletty. Omien lisälämmittimien käyttö on ehdottomasti kielletty.
  2. Tapahtumapihalta pöytäpaikkoja (80x180) suuren, katetun pihakatoksen alta. Lisäksi tapahtumiin voi varata pelkkiä pöytiä (80x174), jotka haetaan varastosta ja palautetaan sinne ko. päivän tapahtuman loputtua (ei katosta). Pöytäliinat tuodaan aina itseltä.
  3. Tallissa toimii suurimman osan aikaa vuodessa Kädentaitajien kauppa eli Tallipuoti. Joulun aikana tallissa toimii Hohde Joulukauppa, jolloin sinne omat hakumenetelmänsä.
  4. Voit tulla myös sopimuksen mukaan omalla pöydällä (max pituus 2 m) tai omalla, siistillä teltalla. Telttoja mahtuu pihalle rajallinen määrä. Ilmoita varausta tehdessäsi pöydän ja teltan koko. Sijoituspaikka sovitaan paikan päällä tullessasi alueelle.

Kun tiedustelet myyntipaikkaa, kerro tuotteistasi ja lisää oheen mahdolliset nettisivusi. Vaihtoehtoisesti voit liittää mukaan pari valokuvaa, josta ilmenee millaisia tuotteita olet tulossa myymään. Kerro, mitä paikkaa olet ensisijaisesti hakemassa (kerro muu mahdollinen 2.vaihtoehto), mihin tapahtumaan ja mihin päivään olisit tulossa. Tallipihan tapahtumissa käy vuosittain yli 100 eri myyjää, emme siis välttämättä muista kaikkia etukäteen joten kuvaus nopeuttaa vastaustamme.

YLEISIÄ OHJEITA

Kun saavut pihalle, aja suoraan alueelle varovaisuutta noudattaen. Meille on parasta ajaa osoitteesta Näsijärvenkatu 2, 33210 Tre kohdilta eli pääportista. Tampereen keskustasta ajaen meille saavutaan Kuninkaankadun kautta tai autolla helpoiten Hämeenpuistoa pitkin, Hämeenpuiston alkupäästä kääntyen oikealle Näsinjärvenkadulle. 

Tärkeää: Tapahtumiin tulee useita myyjiä autoilla joten autolla ei pääse välttämättä aivan myyntipaikan viereen. Ethän tuki  kulkureittejä ja huomioi, ettet estä taloihin kulkua myöskään tapahtuman loppuessa. Pura tavarat mahdollisimman pian. Autot on ehdottomasti ajettava pois alueelta ennen tapahtuman alkua. Tavaran saa noutaa samoilla ohjeilla vasta, kun tapahtuma on loppunut. 

Useimmat tulevat meille n. 1-1,5 h ennen tapahtuman alkua myyntipaikasta riippuen. Aamulla myyjien vessat ja kioskit avataan ja paikalla ollaan opastamassa viimeistään 1,5 tuntia ennen. Tallipihalla ei ole omasta takaa autopaikkoja myyjille, mutta neuvomme tarvittaessa paikan päällä, mistä sitä kannattaa lähteä hakemaan. Tallipihan ympärillä ja läheisyydessä on kadulla maksullisia 2-vyöhykkeen pysäköintipaikkoja.
 
Varaa mukaasi omat pöytäliinat.  Lisäspottivalo voi olla tarpeen, mutta sovi niiden käytöstä etukäteen. Kioskeista, katoksesta ja tallista löytyy yleisvalo. Mikäli sinulla on ulkopaikka, varmista, että sähkön saanti on mahdollista. Mukaan tulee varata oma, turvallinen ja maadoitettu jatkojohto/jakaja ellei toisin ole sovittu. Varaa sateen varalta suojamuovia, kylmää eristävä matto ja sään mukaiset vaatteet ja jalkineet. Kylmä sää ei ole riittävä syy myyntipaikalta poistumiseen. 
 
Autolla saa ajaa pihalle tavaran tuontia ja hakua varten ennen tapahtuman alkua ja sen loputtua. Muistathan aina tehdä se erityistä varovaisuutta noudattaen. Tavaran voi jättää yöksi, mikäli sinulla on paikkavaraus useammalle päivälle ja sinulla on kioskipaikka. 
 
Muistathan, että varattu myyntipaikka tulee pitää aina avoinna yleisölle koko tapahtuman ajan. Myyjä, joka lähtee kesken tapahtumaa ilman sopimusta menettää mahdollisuuden myydä tuotteitaan tulevissa tapahtumissa.  Mikäli myyntipaikkaa ei oteta vastaan ennen tapahtuman alettua, se voidaan luovuttaa eteenpäin.
 
Mahdolliset, pätevistä syistä johtuvat peruutukset tulee aina tehdä riittävän ajoissa (myyntipäivänä vain soittamalla tai tekstiviestillä numeroon p. 040-5074997). Pöytä- ja kioskipaikat laskutetaan etukäteen  ellei ole toisin sovittu. Varaukset ovat sitovia, mahdolliset peruutukset paikoista on tehtävä riittävän ajoissa. Maksettuja paikkamaksuja ei palauteta.
 
Joulun myyntipaikat tulevat hakuun elokuun aikana. Joulun tapahtumatiedon kohdalta löydät hakuohjeet. Jokaiselle hakijalle ilmoitetaan valinnasta erikseen. Tapahtumasivua päivitetään pitkin vuotta sitä mukaan, kun ohjelma ja aikataulut ovat varmistuneet. Sitä kannattaa siis seurata säännöllisesti. Osa tapahtumista on Tallipihan itsensä, osa ulkopuolisten järjestämiä. Ohjeet myyjähakuun ja paikkamaksujen hinnat löytyvät kunkin tapahtuman kohdalta. 


Tallipiha, Kuninkaankatu 4, tallipiha10@gmail.com