Tallipiha

Tallipiha
Kuninkaankatu 4
33210 Tampere

NÄYTTELY, Raimo Saaren akvarelleja 6.1. - 28.2. klo 10-18
Akvarellein kuvattuna historiallista Finlaysonin aluetta.
Paikkana Tallipihan kahvila, myyntinäyttely.
Kahvila avoinna joka päivä 10-18. Myymälät tiistaista sunnuntaihin.
Vapaa pääsy!


POPPAMIEHEN VIIKINKIRIEHA
3.3. lauantaina klo 11-17
Chilitoimija Poppamies täyttää neljä vuotta ja järjestää yhdessä Trevolution Eventsin kanssa juhlapäivän kunniaksi talviriehan tamperelaisille.
Poppamiehen hahmona tunnettu Marko Suksi valittiin myös Vuoden 2012 tamperelelaiseksi.

Koko perheen ilmaistapahtumassa on ohjelmassa:

-Talvigrillauskilpailu
-Lumiveistoksia (lumiukon rakennusta ja lumiukkojen värjäämistä)
-Musiikkia
-Taontaa: Tulikoira Ulla ja Leo Ratinen
-Ilmapalloja
-Mehua ja naposteltavaa
-Ilmaista poniajelua lapsille (klo 11-15:30)
-Voit myös kuvauttaa itsesi viikinkikuninkaan valtaistuimella.

Viikinkiriehan ohjelmaan kuuluu grillauksen lisäksi myös muuta herkuttelua:
Poppamies tarjoaa tulisia makupaloja, kastikkeita ja muita uutuuksia, jonka lisäksi riehassa on lohenloimutusta, keittolounas ja jälkiruokia.
Tallipihan omat putiikit ja kahvila ovat auki tapahtuman ajan.
Luvassa myös hankigrillauskilpailu, jossa loistavat palkinnot!

Voit ilmoittautua joukkueesi kanssa talvigrillauskisaan osoitteessa
asiakaspalvelu@poppamies.fi
(10 ensimmäistä joukkuetta pääsevät mukaan)

Tapahtuman virallinen suojelija Antti Anatomia / NEGATIVE
Tapahtuma ikärajaton ja ilmainen.
Jokaiselle teemaan pukeutuneelle luvassa tuotelahja!
Viikinkiriehassa myös kaikkea muuta mukavaa, joten saavu ajoissa paikalle nauttimaan päivästä viikinkinä!
Järj. Poppamies & Trevolution Events



PÄÄSIÄISMARKKINAT
Lauantaina ja sunnuntaina 31.3.-1.4. klo 11-16

Lammastuottajien ja kädentaitajien toripäivät: taljoja, lankoja, huovutusvillaa, käsitöitä, karitsanlihaa.
Hevosajelua, ponitalutusta. Vanhassa tallissa pupuja 7.4. saakka.
Myymälät ja kahvila avoinna normaalisti. Ulkomyynnissä makkaraa ja lämmintä juotavaa.
Kahvilasta ja suklaapuodista pääsiäisen herkkuja.
Vapaa pääsy!


LANKALAUANTAI
la 7.4.
klo 11-16

Käsityöläisten tori: käsitöitä, taidetta, herkkuja.
Hevosajelua, ponitalutusta. Vanhassa tallissa pupuja.
Noita Kati Kiukkunen tekee kolttosiaan klo 12-16.
Viehättävät myymälät avoinna normaalisti. Ulkomyynnissä mm. makkaraa ja virvokkeita.
Kahvilasta ja suklaapuodista pääsiäisen herkkuja.
Vapaa pääsy!



Huom.! UUSIEN YRITTÄJIEN STARTTI
Tallipiha tarjoaa kesäksi ainutlaatuisen edun kädentaitajille.
Jaossa on heinäkuun ajaksi ILMAISIA pihakioskeja laadukkaiden tuotteiden myyjille. Kioskin voi ottaa joko yksin tai toisen yrittäjän kanssa. Aukiolovelvollisuus 1.7.-31.7. klo 11-17. Etusijalla ovat uudet, alkavat yrittäjät (mutta myös muut huomioidaan).
Tuotteiden tulisi tuoda tarjontaamme jotakin uutta. Valinta suoritetaan 15.4. mennessä.
Hakemukset meille 1.4. mennessä: tallipiha@tallipiha.fi tai kuoressa kahvilaamme merkillä "pihakioskit heinäkuu".
Tehdään yhdessä Tallipihan tarjonnasta turisteille ainutlaatuinen kokemus!

Tempauksen kummina toimii Kaupunkilehti Tamperelainen


Tallipiha on avoinna ympäri vuoden! Katso tarkemmat ajat kohdasta "Aukioloajat".
Seuraa päivittyvää tapahtumakalenteria.

Lisätietoja: Tallipiha p. 045 326 7004 (+35845 326 7004)

sähköposti: tallipiha@tallipiha.fi