YMPÄRISTÖ

Tallipihalla vanhoja pihakasveja

Onko tiedossasi Tampereella tai lähikunnissa kasvavia vanhoja perenna- ja ryytikasvikantoja? Olisitko halukas lahjoittamaan kasveistasi jako- tai lisäysmateriaalia Finlaysonin Tallipihan ryytimaata varten?

Tallipihaan on istutettu löydettyjä ja lahjoituksena saatuja vanhoja perenna- ja ryytikasvikantoja. Kasveja täydennetään tarpeen mukaan ja myös lahjoituksia otetaan vastaan halukkailta. Kasveiksi soveltuvat esim. erilaiset vuosisadanvaihteessa yleisesti kasvaneet perennat kuten akileija, illakko, saksankurjenmiekka, varjolilja, palavarakkaus, ukonhattu, ritarinkannus, lehtosinilatva, vihanneksista raparperia, ruohosipulia, yrteistä lipstikkaa, iisoppia, minttua ym. Myös vanhanajan perunalajike ja sopiva nauriskanta ovat hakusessa.

Soveltuvat kasvit pyritään valitsemaan niin, että niiden alkuperä on tiedossa. Tallipihalle on pyritty valitsemaan sellaisia kantoja, joita Tampereella ja lähialueilla on kasvatettu jo vuosisadanvaihteen tienoilla tai vuosisadan alkupuolella.

Puuvanhukset

Tallipihan pysyvimpiä ja pitkäikäisimpiä asukkaita ovat olleet vanhat puut, jotka ovat kasvaneet paikoillaan todennäköisesti jo viime vuosisadan puolella. Entisajan elämästä Tallipihalla kertovat kaksi Näsinkallion aidan vieressä kasvavaa valtavaa vaahteraa, Tallimiehen ja Tallimestarin talojen välissä kasvava komea pihakoivu sekä Tallirakennuksen yläpuolelle korkealle oksiaan kurkottava koivuvanhus. Niiden säilyminen on ollut pihojen ja alueen kunnostamisen ohella keskeinen tavoite.

Varhaisempi kasvillisuus

Tallipihan varhaisesta kasvillisuudesta ei ole löytynyt tarkkoja tietoja, mutta valokuvien perusteella voi päätellä kasvillisuuden olleen melko vehmasta vuosisadanvaihteen tienoilla. Kasvillisuus lienee muodostunut kotimaisista puulajeista ja yleisimmistä pihapensaista. Omenatarha on jo tuolloin tuottanut runsaita satoja. Omenatarhan, Tallimestarin ja Tallimiehen talojen eteläpuolella sijaitsivat peruna- ja juurikasmaat.

Vuosisadan alkukymmeninä oli kasvillisuutta vähemmän. Ehkä tilaa hevosten jaloittelulle ja muulle ajokalustolle tarvittiin enemmän. Kulkutiet ja Tallipiha oli päällystetty pyöreäpintaisilla kivillä. Osa kiveyksistä on vielä jäljellä. Asuntopihojen puutarhat oli aidattu puurakenteisilla aidoilla erilleen varsinaisesta huoltopihasta, jonka toiminnat loivat Tallipihalle sen pelkistetyn yleisilmeen.

Asukkaiden istutukset

Vastapainoksi kaunistivat asukkaat pihojaan. Tallimestarin pihalle vietiin puutarhalta taimia, koristetupakkaa, pienikukkaista samettiruusua, hopealehteä ja resedaa. Myös tallimiehellä oli oma aidattu pieni puutarhansa. Vahdin talon edustalla oli kukkaistutuksia, Kuskin talon puutarha oli huolellisesti hoidettu.

Omenatarha

Omenatarhassa kasvoi lukuisia eri omenalajikkeita, Valkea kuulasta, Puna- ja Keltakanelia, Antonovkaa, Säfstaholmia ja Åkerötä. Omenat olivat hyvälaatuisia, niitä varastoitiin silkkipaperiin käärittyinä Finlaysonin palatsin jääkellarissa pitkälle syksyyn.

Omenavarkaista oli alituista huolta, puutarhuri keksi tehdä kahden omenoista kiinnostuneen pojan kanssa sopimuksen tarhan sadon vahtimisesta. Palkaksi pojat saivat viedä niin paljon omenoita, kun golf-housuihinsa ja puseroihinsa saivat mahtumaan.

Piha-alueiden kunnostustoimet

Omenatarhan palauttaminen entiseen asuunsa on vanhojen puiden säilyttämisen ohella keskeisin tavoite Tallipihan viheralueiden ja pihojen kunnostuksessa. Sitä varten hankitaan vanhojen omenalajikkeiden taimia kaupungin taimistolle odottamaan siirtoa tarhaan.

Villiintyneen omenatarhan rehevöitynyttä pohjakasvillisuutta hoidetaan ensin niittämällä kahden vuoden ajan. Kun rehevöittävä niittojäte korjataan niiton jälkeen pois, pääsevät mahdolliset mullan siemenpankissa säilyneet vanhan kulttuurin seuralaislajit kertomaan lisää tallipihan menneisyydesä. Samassa tarkoituksessa otetaan kunnostukseen liittyvien kaivutöiden yhteydessä kaivumaata talteen kasviarkeologista tutkimusta varten.

Tallipihan pihojen ja Tallin torin kunnostuksen yksityiskohtainen suunnittelu on käynnissä. Omenatarhan entistämisen lisäksi on suunnitteilla ryytimaa Tallimiehen ja Tallimestarin talojen välille, marjapensaita ja kukkapenkkejä pihoille sekä suojaistutuksia Kuninkaankadun puolelle. Tallipihaa rajaavat aidat on tarkoitus kunnostaa entiselleen, samoin on tarkoitus kunnostaa pihojen vanhoja mukulakivipintoja Tallipihan uutta elämää varten.



Tallipihan nykyisen puistosuunnitelman on laatinut Pirkko Huttunen Tampereen kaupungin puistoyksiköstä.